Työ- ja elinkeinoministeriö
Company details

Ketola Group

 

 

Mini- search
Slogan

Yrityspalvelut yhdessä osoitteessa

Tietoa, palveluja ja työkaluja yrityksille ja yrityksen perustajille

Notification

Mutkan kautta yrittäjäksi

Jonna Maatraiva-Stenros huomasi, että unelma oman kenkämerkin perustamisesta ei toteudu hetkessä. Tuli eteen useita asioita, joita pitää vielä jatkoselvittää. Matka yrittäjäksi on kuitenkin toteutumassa, tosin hieman eri tavalla kuin vielä keväällä oli suunnitelmissa.


Harrastuksesta elannoksi

Paul Mattssonin AV-tuotantoon ja graafiseen suunnitteluun keskittyvä yritystoiminta on käynnistynyt ja yritys on perustettu virallisesti 1.11.2014 alkaen. Paul pitää Oma Yritys-Suomi -palvelua hyvänä pohjana aloittavalle yrittäjälle. Katso miten Paulin yritystoiminnan aloittaminen on sujunut!


Jahtaa sinäkin rohkeasti unelmaasi!

Yrittäjyys ei ollut Jonna Maatraiva-Stenrosille alun perin edes vaihtoehto. Taskussa oli vestonomin paperit ja edessä lupaava tulevaisuus vaatetusalalla. Kun työelämä ei sitten vastannutkaan odotuksia, halu toteuttaa omaa visiota kasvoi koko ajan suuremmaksi.

Ajatus omasta yrityksestä alkoi muhia Jonnan mielessä ensimmäistä kertaa syksyllä 2012. Kun työt vaatetusalalla päättyivät marraskuussa 2013, oli aika tehdä päätös yrittäjyydestä.

- Haluan tehdä työtä, jossa voi monipuolisesti toteuttaa itseään. Tällä hetkellä minulla on kehitteillä kolme yritysideaa, jotka liittyvät vaatetus- ja palvelualaan. Tarkoituksenani on tarjota sellaista palvelua tai tuotetta, joka tekee ihmiset iloiseksi, Jonna kertoo.

Oma Yritys-Suomi -palvelu auttoi kyseenalaistamaan omaa yritysideaa

Yrityksen perustaminen on tuntunut Jonnasta prosessina helpolta, mutta haastavampaa on ollut löytää riittävästi uskallusta.  Vertaistukea ja apua yrityksen suunnitteluun Jonna sai Aalto-yliopiston nuorten yhteiskuntatakuun yrittäjyyspajassa, jossa hän tutustui ensimmäistä kertaa myös Oma Yritys-Suomi -palveluun. Kurssilla kannustettiin tekemään muun muassa yrittäjyystesti sekä liiketoimintasuunnitelma palvelun avulla.   

- Oma Yritys-Suomi -palvelu on hyvä ja tärkeä väline aloittavalle yrittäjälle.  Se pistää pohtimaan omaa yritysideaa oikein kunnolla ja myös kyseenalaistamaan sitä.  Palvelusta löytyy myös paljon tärkeää tietoa ja hakemusten lähettäminen on siellä helppoa, Jonna sanoo.

Jonna toivoisi ympärilleen mahtavaa yrittäjien suhdeverkostoa sekä samanikäisiä ja samassa tilanteessa olevia naisyrittäjiä vertaistueksi. Toisaalta aina kun mahdollista, Jonna auttaa mielellään myös muita toteuttamaan unelmiaan.

- Toivon, että yrittäjyys nähtäisiin yhtenä vakavasti otettavana uravaihtoehtona ja nuoret lähtisivät rohkeasti jahtaamaan unelmiaan!

 


Konkreettista apua yritystoimintaan Oma Yritys-Suomesta

Teemu Kekäläinen on yksi tuhansista suomalaisista, jotka suunnittelevat yrityksen perustamista sähköisesti. Heitä yhdistää myös toinen asia: Oma Yritys-Suomi -palvelu.

Oma Yritys-Suomi on keväällä 2013 avattu verkkopalvelu, jossa voi hoitaa yrityksen perustamiseen ja yritystoimintaan liittyviä asioita yhdessä paikassa, yhdellä kirjautumisella ympäri vuorokauden. Palvelusta löytyy tietoa, työkaluja sekä lupa- ja palveluhakemistoja niin aloittavien yrittäjien kuin jo toiminnassa olevien yritysten tarpeisiin.

– Asteikolla 0-5 antaisin Oma Yritys-Suomi -palvelulle arvosanaksi neljä ja puoli. Palvelun tietopaketti on hyvin kattava ja siitä on hyötyä varmasti myös sellaiselle henkilölle, joka lähtee ihan pystymetsästä miettimään yrityksen perustamista, Kekäläinen sanoo.  

Kekäläinen tutustui Oma Yritys-Suomi -palveluun yritysvalmennuksessa syksyllä 2013. Sen jälkeen hän on käyttänyt palvelua säännöllisesti oman yritystoimintansa suunnittelussa.

– Hyvä puoli on se, että palvelua voi käyttää missä ja milloin vain. Jos joskus saa jonkun superajatuksen, niin palveluun pääsee kirjautumaan millä tahansa päätteellä ja idean voi kirjoittaa suoraan oikeaan dokumenttiin, Kekäläinen kertoo.

Parasta palvelussa on käytännönläheisyys 

Kekäläisen oma yritysidea on vielä muotoutumassa. Kilpailevia yritysideoita ovat tällä hetkellä taidetakomo ja 3D -printtipaja.

– Opiskelin sekä diplomi-insinöörin että metalliartesaanin koulutukset, mutta en tiennyt, ollako duunari vai toimihenkilö. Kolme vuotta sitten tajusin, että voisin perustaa oman yrityksen. Siinä pystyn yhdistämään molemmat puolet: asioista päättämisen sekä käsillä tekemisen, Kekäläinen kertoo.

Kekäläinen kokee, että Oma Yritys-Suomi -palvelusta on ollut konkreettista apua yritystoiminnan suunnittelussa ja käynnistämisessä. Parasta palvelussa on hänen mielestään käytännönläheisyys.

– Tällä hetkellä Oma Yritys-Suomi -palvelun tärkein ominaisuus on minulle liiketoimintasuunnitelmatyökalu, jonka avulla liiketoimintasuunnitelma on kätevä laatia. Kun suunnitelma on valmis, sen voi vain tulostaa ulos pdf-tiedostona ja lähettää minne haluaa. Eikä tarvitse murehtia, että tiedot häviäisivät jonnekin, koska kaikki on tallennettuna palveluun.

Muita palvelusta löytyviä työkaluja ovat yrittäjätesti, yrityksen kehittämiskartoitus, kansainvälistymistesti sekä velvoitteiden vuosikello.

Oma Yritys-Suomi -palvelun käyttäjämäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa palvelun perustamisesta alkaen. Kekäläinen on yksi sen tyytyväisistä käyttäjistä ja rohkenee suositella palvelua myös muille yrittäjyydestä kiinnostuneille.

– Myös sellaiset ihmiset, jotka vasta pohtivat yrityksen perustamista, voivat saada palvelusta paljon irti. Palvelu auttaa ajattelemaan, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jos joskus haluaa perustaa oman yrityksen, Kekäläinen summaa.


Haaveissa mediatalon perustaminen - apuna Oma Yritys-Suomi

Paul Mattsson näkee tulevaisuudessaan vain yhden vaihtoehdon: oman yrityksen perustamisen. Haaveensa edistämisessä hän on hyödyntänyt Oma Yritys-Suomi -palvelua.

– Olen koko ikäni harrastanut kuvataidetta, valokuvaamista ja musiikkia. Opiskelujen jälkeen yrittäminen tuntui luonnolliselta seuraavalta askeleelta. Omassa yrityksessä voisin yhdistää ääni-, kuva- ja graafisen osaamiseni, sanoo Matinpoika-artisnimellä rapmusiikkia tekevä Paul.

Paulilla on tarkka visio siitä, mitä hän haluaa tehdä. Tavoitteena on perustaa netissä toimiva mediatalo, joka tuottaisi muun muassa lyhytelokuvia, dokumenttielokuvia, reportaaseja ja musiikkivideoita.

Vuonna 2013 Paul alkoi etsiä tietoa yrityksen perustamisesta ja päätyi Yritys-Suomen verkkosivuille. Siellä mieleen tuli "tyhmä kysymys" ja hän soitti Yritys-Suomen puhelinpalveluun. Puhelinpalvelusta hänet ohjattiin ensin infotilaisuuteen ja sitten Aalto-yliopiston nuorten yhteiskuntatakuun yrittäjyyspajaan.

– Yrittäjyyspajassa hyödynsimme paljon Oma Yritys-Suomi -palvelua. Tein yrittäjyystestin ja käytin liiketoimintasuunnitelmatyökalua ja sen laskelmia. Liiketoimintasuunnitelma on pätevä ja kattava työkalu. Kun sitä täyttää, kokonaiskäsitys omasta ideasta alkaa pikkuhiljaa muodostua, Paul sanoo.

Onko tulevaisuudessa muuta vaihtoehtoa kuin sähköiset yrityspalvelut?

Paulin tavoitteena on laittaa yritys pystyyn vuoden 2014 aikana.  Tehtävälistalla on vielä toiminimen rekisteröiminen, omien nettisivujen avaaminen, myyntistrategian pohtiminen sekä liiketoimintasuunnitelman viimeinen sparraaminen yritysneuvojan kanssa.

– Tähän asti olen mennyt mieli auki ja askel kerrallaan. Joinakin päivinä asiat rullaavat helposti eteenpäin ja toisina päivinä taas tuntuu, että huhhuh, tuleekohan tästä mitään.

Paul pitää Oma Yritys-Suomi -palvelua hyvänä pohjana aloittavalle yrittäjälle. Sitä paitsi, maailma menee koko ajan sähköisempään suuntaan.

– Onko tulevaisuudessa edes muuta vaihtoehtoa kuin sähköiset palvelut? Minulla on myös todella paljon ideoita ja fiiliksiä. Palvelu konkretisoi hyvin sitä, mitä tapahtuu, kun ideoista siirrytään käytäntöön.  


Me perustetaan yritys - kohti unelman toteutumista

Sinin ja Tuukan tunteet ovat vaihdelleet vuoristorataa yrityksen perustamisvaiheessa. Yhtenä päivänä kaikki sujuu hyvin ja toisena päivänä mistään ei meinaa tulla mitään. Pikkuhiljaa tekemällä ja askel kerrallaan asiat ovat kuitenkin loksahdelleet paikoilleen.

- Toinen toisiamme tukien ja oikeasta paikasta apua pyytämällä asiat ovat ratkenneet, Tuukka sanoo.

Tukea Sini ja Tuukka ovat saaneet paitsi toisistaan myös Oma Yritys-Suomi -palvelusta. Oma Yritys-Suomi-palvelussa he ovat voineet hoitaa yrityksen perustamiseen liittyviä asioita kätevästi kotisohvalta.

Pariskunnan mielestä palvelu tekee paljon valmiiksi käyttäjälle. Se ehdottaa esimerkiksi artikkeleita, joita kannattaa lukea tai lomakkeita, joita kannattaa täyttää. Palvelun kautta pystyy myös hakemaan suoraan starttirahaa ja sopimaan tapaamisia.

- Koen, että palvelusta on ollut tosi iso apu näin aloittavana yrittäjänä, Sini sanoo.

Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty. Oma Yritys-Suomen ansiosta Sini ja Tuukka tiesivät tarkkaan miten valmistautua tapaamiseen patentti- ja rekisterihallituksessa.

- Minulla on ihan mielettömän hyvä fiilis. Me periaatteessa perustimme jo oman yrityksen ja nyt vaan odotellaan, että tulee hyväksytty päätös, Sini lopettaa. 


Tärkeä starttirahapalaveri ennen yrityksen perustamista

Sinin ja Tuukan liikunta- ravinto- ja hyvinvointipalveluja tarjoavan yrityksen perustaminen on edennyt vakain askelin. Yrityksen suunnittelu Oma Yritys-Suomi -palvelussa on sujunut hyvin ja vuorossa on tärkeä starttirahapalaveri TE-toimistossa.

TE-toimistossa Sini kertoo Yritys-Suomen asiantuntijalle pariskunnan liikeideasta.

- Me emme usko fitness-hypetykseen, vaan haluamme, että ihminen löytää ilon liikkumiseen ja ravintoon. Mikään ei ole ehdotonta. Elämästä kuitenkin nauttii yleensä pidempään ja paremmin, jos on ottanut huomioon terveyden ja hyvinvoinnin.

Yritys-Suomen asiantuntija pitää liikeideaa hyvänä. Hän ennakoi alustavasti, että kriteerit starttirahan myöntämiseen täyttyvät.

- Olen tosi iloinen tästä teidän yritysideasta. Se on tajuttoman ajankohtainen.

Kuinka Sinin ja Tuukan tarina jatkuu? Muista katsoa myös seuraava jakso!

 


Vauhtia yrityksen perustamiseen Yritys-Suomen puhelinpalvelusta

Sini ja Tuukka Linjala törmäsivät yrityksen perustamisvaiheessa tilanteeseen, jossa Tuukan olemassa oleva toiminimi piti lakkauttaa ja samaan aikaan piti perustaa osakeyhtiö ja siihen aputoiminimi. Apua saadakseen Sini soitti Yritys-Suomen puhelinpalveluun. Selvisi, että osakeyhtiön voi perustaa helposti myös Oma Yritys-Suomi -palvelussa.

Keskustelussa yritysneuvojan kanssa kuitenkin tarkentui, että Sinin ja Tuukan tapauksessa asia kannattaa hoitaa patentti- ja rekisterihallituksessa samalla kun Tuukan vanha toiminimi lakkautetaan. Yritysneuvoja muistutti, että Oma Yritys-Suomi -palvelussa on monia toiminnallisuuksia, joista Sini ja Tuukka voivat hyötyä. Ja jos verkossa hukkuu, niin aina voi soittaa uudestaan puhelinpalveluun.

Sini oli innoissaan saamastaan tuesta.

- Tuli ihan tärisyttävän hieno olo siitä, että oikeasti tämä juttu tulee toimimaan, jos meihin noin paljon uskoo ulkopuolinenkin ihminen, Sini sanoo.

 


Hei, me perustetaan yritys!

Sini ja Tuukka Linjala käyttivät Oma Yritys-Suomi -palvelua yritystoimintansa suunnitteluun ja monien käytännön toimien hoitamiseen.  Se oli heidän mielestään paras ratkaisu. Palvelussa he laativat muun muassa liiketoimintasuunnitelman, mikä oli edellytyksenä starttirahan hakemiselle.

- Oma Yritys-Suomi -palvelussa voi luoda oman profiilin ja työtilan omalle yritykselle. Palvelusta saa kaikki asiakirjat ja avun tosi helposti, verkon kautta. Tein oman liiketoimintasuunnitelmani kokonaan siellä. Se on tosi simppeliä!, Sini sanoo.


Sini ja Tuukka perustivat yrityksen Oma Yritys-Suomi -palvelun avulla

Sini ja Tuukka Linjala, Oma Yritys-Suomi -kampanjan mainoskasvot, toivovat ihmisille hyvää oloa ja tasapainoa elämään.

Siihen perustuu myös heidän ensimmäinen yhteinen ravinto- ja liikunta-alan yrityksensä, Sweatband Training Oy, jonka suunnittelussa he hyödynsivät Oma Yritys-Suomi -palvelua. Kehitteillä on myös tiettävästi maailman ensimmäinen reseptipankki.

– Parasta ehdottomasti on ollut löytää se oma juttu. Uskomme, että tie terveelliseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin löytyy tasapainottamalla liikunta, ravinto, lepo ja oikeanlainen asenne, Sini kertoo yrityksen filosofiasta.

Kaikki alkoi vuonna 2007, kun Tuukka valmistui liikunnanohjaajaksi ja ryhtyi yksityisyrittäjäksi. Sini avusti häntä ensin oman työnsä ohella, kunnes yritys alkoi vaatia kahden kokoaikaisen ihmisen panosta. Sini jätti visualistin työnsä ja ryhtyi auttamaan Tuukkaa enemmän.

– Olen yrittäjäperheestä ja veri on vienyt minua aina siihen suuntaan, Sini muistelee. 

Apua saa, kun sitä pyytää

Linjalat ovat saaneet apua yrityksen perustamiseen paitsi toisiltaan, myös julkisilta yrityspalveluilta. Sini uskoo, että apua kyllä saa, kun sitä vain osaa pyytää ja hakea.

– Vaikka Suomen byrokratiasta voidaan olla montaa mieltä, on meillä silti myös onnellinen asema saada tarvittaessa apua yrittäjyyteen. Itse olen ainakin saanut todella positiivista tukea monilta viranomaistahoilta.

Oma Yritys-Suomi -palveluun Sini tutustui ensimmäistä kertaa Aalto-yliopiston nuorten yhteiskuntatakuun yrittäjyyspajassa.

– Käytin Oma Yritys-Suomi -palvelua paljon erityisesti yrittäjyyden alkumetreillä. Mielestäni palvelusta on pystytty luomaan tukiverkkoa muistuttava ohjelma. Suurin hyöty minulle on ollut toimialakohtaisesta tiedosta sekä liiketoimintasuunnitelmasta laskelmineen, hän sanoo.   

Sini ja Tuukka ovat olleet yhdessä 10 vuotta ja heillä on vankka luotto toisiinsa. Siitä huolimatta he ovat sopineet säännöt yhdessä yrittämiselle.

– Aviopuolison kanssa yhdessä yrittäminen vaatii pitkää pinnaa ja sääntöjä. Työskentely yhdessä oman aviopuolison kanssa on mahtavaa silloin, kun osataan erottaa toisistaan yksityiselämä ja työelämä.


Tamperelaiset yrittäjät valtakunnallisessa Yritys-Suomi-kampanjassa

Julkiset yrityspalvelut yhteen kokoava Yritys-Suomi käynnisti lokakuussa 2013 edellisen Innosta menestykseen -kampanjan, joka näkyi valtakunnallisesti televisiossa, radiossa, verkossa ja lehdissä. Kampanjan tavoitteena oli lisätä julkisten yrityspalvelujen tunnettuutta sekä rohkaista suomalaisia yritysten perustamiseen, kehittämiseen ja kansainvälistämiseen. Pirkanmaan TE-toimiston yrityspalvelut ovat osa Yritys-Suomi-palvelukokonaisuutta.

Innosta menestykseen -kampanjan kasvoina ja sanansaattajina toimivat kahdeksan eri puolella Suomea toimivaa yrittäjää, jotka ovat saaneet apua yritystoimintansa perustamiseen ja kehittämiseen Yritys-Suomelta. Yksi heistä on Tampereelta lähtöisin oleva Kraa Kraa Eyewar, joka suunnittelee ja valmistaa innovatiivisia, suomalaisesta puusta valmistettuja silmälasinkehyksiä. Upeat design-kehykset ovat herättäneet huomiota jo ulkomaita myöten.

– Yritys-Suomi suo yrittäjille kullanarvoisen avun. On hieno asia, että pirstaloitunut tieto löytyy nyt yhdestä paikasta ja apua voi tarvittaessa kysyä myös henkilökohtaisesti, kertoo Kraa Kraan toinen perustaja Laura Lehtinen omien kokemustensa pohjalta.

Yrittäjyys kiinnostaa Pirkanmaalla

Pirkanmaalla TE-toimiston yrityspalveluissa työskentelee 35 asiantuntijaa, jotka tarjoavat palveluita koko alueelle. Seudullinen kumppani tuntee alueensa työllisyystilanteen ja markkinat hyvin. "Kun yrittäjä tai yrittäjäksi aikova haluaa olla yhteydessä oman alueensa asiantuntijaan, löytyy apu läheltä", kertoo Virroilla työskentelevä TE-toimistonyrityspalveluiden asiantuntija Päivi Tulijoki.

TE-toimisto järjestää muun muassa yrittäjäinfoja ja tapahtumia yrittäjyydestä kiinnostuneille sekä neuvoo yritysten perustamiseen ja kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä.  Suosituin palvelumuoto on alkavan yrittäjän neuvonta.

"Nuoria yrittäjyys kiinnostaa erityisen paljon. Se tuli todistettua, kun järjestimme lokakuussa Tampereella TLP-projektin (ESR) kanssa alle 30-vuotiaille suunnatun Yrittäjyys-iltapäivän, jonne saapui yli 80 nuorta", iloitsee palveluesimies Irene ImpiöPirkanmaan TE-toimistosta.

Yrittäjälle apua laajasta Yritys-Suomi-verkostosta

Pirkanmaan TE-toimiston yrityspalvelut ovat osa Yritys-Suomi –palvelukokonaisuutta. Yritys-Suomen tavoitteena on yhdistää yrittäjän arjessaan tarvitsemat tiedot, yritystoiminnan julkiset palvelut sekä sähköinen asiointi (yrityssuomi.fi) saumattomasti toimivaksi kokonaisuudeksi.

Seudullisia yrityspalveluja tarjoavat Yritys-Suomi Etelä-Pirkanmaa, Yritys-Suomi Kaakkois-Pirkanmaa,Yritys-Suomi KyrösjärviYritys-Suomi Parkano Kihniö,Yritys-Suomi Sastamalan seutuYritys-Suomi Tampereen kaupunkiseutu sekä Yritys-Suomi Ylä-Pirkanmaa.

Valtakunnalliseen Yritys-Suomi-verkostoon kuuluvat mm. Finnvera, Finpro, Patentti- ja rekisterihallitus, Suomen Teollisuussijoitus, Tekes, ELY-keskukset ja TE-toimistot, Tulli, Verohallinto sekä seudulliset yrityspalvelutoimijat kaikkialla Suomessa. Palvelua koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö.

Lisätietoja:
Regina Saari, palvelujohtaja, puh. 0295 045 505
Irene Impiö, palveluesimies, puh. 0295 045 775

www.yrityssuomi.fi
http://toimistot.te-palvelut.fi/pirkanmaa/tyonantajalle

Katso myös yrittäjille suunnatut tapahtumat seudullasi:http://toimistot.te-palvelut.fi/pirkanmaa


Content
Content
Seutuzone
Otsikko

Karttakuva
Seutuesittely
Karuselli
Bannerit
Linkit
Yhteystiedot
Nosto
Tapahtumat lista
Noutaja
Tiedotteet
Zone1
Title
Blog
Blog
Video
Blog
Static social
FB + text
Help